Pääsin serkkuni kautta tutustumaan Forever Living tuotteisiin. Brändi on jo 80-luvulta, mutta minulle tämä oli uusi tuttavuus. Forever on maailman suurin Aloe Vera tuotteiden viljelijä, valmistaja ja tuottaja. Kaikki tuotteet perustuvat ekologisesti viljeltyyn Aloe Veraan.
Aloe vera
Lääkeaaloe eli aloe vera on aaloeihin kuuluva mehikasvi. Kasvia on historian saatossa kutsuttu myös ihmekasviksi, koska sitä voi hyödyntää niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin hyvinvointiin. Aaloeta on käytetty lääkekasvina jo 4000 vuotta. Etelä-Amerikassa aaloesta käytettiin nimitystä taivaallinen lääkäri. Aloe vera sisältää mm. vitamiineja, mineraareja, aminohappoja, entsyymejä sekä mono- ja polysakkaredeja. Aaloe on myös säilynyt ulostuslääkkeiden joukossa useiden maiden lääkeluetteloissa ihan meidän päiviimme asti. Aaloe sisältää myös pieniä määriä salisyylihappoa, joka on kipua lievittävä aine. Lisäksi siinä on antiseptisesti vaikuttavia saponiineja ja soluja puhdistavia ainesosia. Aaloe mainitaan useissa historian teksteissä kuten esim. Raamatussa.
Foreverin tuotteissa löytyy paljon mm. lisäravinteita, jotka parantavat solujen uudismuodostusta sekä piristävät koko kroppaa ja mieltä. Uusimpana tuttavuutena löysin arginiinin, joka on yksi kehon tärkeimmistä aminohapoista. Se vaikuttaa mm. typpioksidin tuotantoon ja on hyvinkin tutkittu aine. Arginiinista löytyy paljon tutkittua tietoa netistä.
Foreverilta löytyy myös paljon kauneudenhoitotuotteita. Itse tykästyin eniten erilaisiin rasvoihin. Minulla on atooppisen ihon kanssa talvisin aika kovaakin taistelua ja toivon että voisin vähentää kortisonien käyttöä eri tuotteiden avulla.
Foreverin tuotelista löytyy täältä.
Foreverin systeemiin kuuluu tuote-esittelijät aivan kuten useisiin lastenvaatemerkkeihinkin.
Mikäli haluat testata näitä ihania tuotteita, suosittelen ottamaan yhteyttä Jaana Jokilehtoon, jolta saa paljon lisätietoa tuotteista. Hänen facebook sivuilleen löydät täältä.
Pääsin testaamaan mm. aloe bits n´peaches juomaa, joka sisältää 92% aloe vera geeliä. Lisäksi siinä on persikka-aromia. Juoma on melko makeaa, mutta kun sitä lisää kivennäisveden joukkoon, tulee todella ihana ja terveellinen juoma. Lisäksi ostin tuommoista rasvaa, jota testaan kuivalle iholleni. Lähes kaikki aloe veran rasvat sopivat mille ruumiin osalle vain. ;)
Kaikki tuotteet ovat myrkyttömiä. Foreverilta löytyy myös pesuaineita.
Testasin juomaa mm. näihin jäädykkeisiin.
Mango-AloeVera jäädyke
300g mangokuutioita
1rkl glukoosisiirappia
1dl Aloe Bits n´ Peaches juomaa
½tl sitruunahappoa
Blendaa kaikki ainekset blenderissä sekaisin ja kaada mehujäämuotteihin.
Pakasta. Näistä tuli kivan makeita. Mikäli näihin haluaa lisää raikkautta, voisi joukkoon lisätä esim. sitruunamehua ja pari passion hedelmää.
Sitruunahappo
Sitruunahappo ei ole pakollinen, mutta suosittelen sitä lämpimästi, sillä se saa jäädykkeiden ja makeisten aromit hyvin esille. Jos valmistaa kovia karkkeja (hard candy), on sitruunahappo ihan pakollinen mikäli haluaa että karkit maistuvat jollekin. Vaikka aromia lisäisi todella paljon, ei siitä ole mitään hyötyä ilman sitruunahappoa. Sitruunahappo toimii myös säilöntäaineena.
Sitruunahappoa saa mm. apteekeista.
Vihersmoothie
Aloe vera juoma sopi myös loistavasti smoothie-juomien joukkoon.
Tässäpä yksi ihana ohje.
1-2:lle
2-3dl maustamatonta jogurttia
kourallinen tuoretta pinaattia
1dl omenasosetta
1tl spirulinaa
1rkl möllerin sitruuna kalanmaksaöljyä
½dl aloe vera juomaa
Blendaa ainekset blenderissä ja tarjoile isosta lasista.
Vihersmoothien joukkoon sopii myös ihanasti mm. päärynä ja avocado. Toki joukkoon voi lisätä myös mitä tahansa hedelmiä ja marjoja.
Lisää smoothieohjeita löytyy täältä.
Kts myös. exotic fruit smoothien ohje ja piña colada smoothien ohje.
Smoothiekakkujen ohjeita löytyy täältä.
Niiden joukkoon on myös helppo lisätä ½-1dl aloe vera juomaa.
Tässä vähän kuvia tältä keväältä. Pihalle laitoin kesäkukat jo toukokuun alussa.
Pomppulinnakausikin päästiin avaamaan jo vapun jälkeen, kun oli niin ihania lämpimiä päiviä.
On se vain niin ihanaa syödä ulkona.
Sitä kun yrittää ottaa kuvaa jäätelöstä, niin saattaa minimonsteri käydä käsiksi.
Aurinkoisia kesäpäiviä!