Itse en ikinä skippaisi aamupalaa, sillä vanha totuus pitää paikkansa että aamiainen on päivän tärkein ateria. Vaikka aamupala ei meinaisi millään maistua niin kannattaa kuitenkin koittaa syödä ihan vähän jotain, jotta kroppaa pääsee käyntiin. Itse varmaan pyörtyisin ilman aamupalaa.
Ja ideaalitilannehan olisi jos aamut olisivat sen verran kiireettömiä että aamupalan kerkeäisi syödä kotona. Mut se ei kyllä taida olla monesti mahdollista varsinkaan lapsiperheissä. Pitää saada lapset ylös, vessaan, uhmaikäisen "minä itse" vaiheesta huolimatta vaatteet päälle ja jossain välissä muka itsekin vilkaista peiliin ennen lähtöä.
Jos ei millään kerkeä syömään aamiaista kotona tai ei vain saa mitään alas, niin kannattaa käyttää seuraavaa kikkaa:
Aamupalajuoma
Otetaan litran vesipullo ja täytetään se kylmällä vedellä. Lisätään joukkoon ripaus jodioitua merisuolaa ja puolikaan sitruunan mehu. Tästä saa kaikki tarvittavat aineet enshätään. Sitruunamehua voi ostaa myös valmiiksi puristettuna kaupasta. Tämä on huippujuoma ja sitä kannattaa nauttia muinakin ajankohtina päivässä! Olisinpa tiennyt tämän raskaanaollessa.. Nimim. oksennusta 24/7 5kk ajan.
Kaurapuuroa!
Itsellä on sikäli onnellinen tilanne et työpaikka on lähellä ja minulla on yleensä 15-30min aamulla aikaa ennen ensimmäistä potilasta, jolloin kerkeän koneiden käynnistyessä syödä aamiaisen. Jos syön aamiaisen kotona, on se yleensä (kasvi)maitoon tehty kaurapuuro. Joukkoon lisään chiasiemeniä ja mustikoita. Ihan parasta! Kaurapuuro rulaa. Keski-Eurooppalaiset ovat kateellisia tälle meidän mahtavalle puurolle. Urheilijat hamstraavat isoja määriä ryynejä mukaansa skandinaviassa käydessään. Ja calsiumia ja d-vitamiinia sisältävät kasvimaidot ovat nykytietämyksen mukaan lehmänmaitoa parempia.
Huomatkaa semmoinenkin, että pikaryynit ovat usein sokeroituja ja raffinoituja, joten välttäkää niitä! Tavallisista ryyneistä onnistuu puuro mikrossa 3minuutissa.
Ja jäiset mustikat ovat käteviä, sillä ne eivät tarraa pakkasessa toisiinsa ja jäähdyttävät puuron aamulla nopeaa. Lisäksi ne ovat yksi terveellisimmistä ravinnonlähteistä maailmassa.
No coffee
Jos joudun syömään aamiaisen töissä, saattaa se olla näkkileipää tms.
Mutta en suosittele kahvia aamuisin, sillä itse liputan hyvän unihygienian puolesta. Illalla on maltettava mennä nukkumaan ajoissa, jotta saa tarpeeksi unta aivoille. Hyvin nukutun yön jälkeen ei tarvita kofeiiniboostia. Trust me, ole testannut tätä jo vuosien ajan. ;)
Tämän luennon jälkeen sitten muutama ihana aamiaisidea, jonka voi myös ottaa töihin mukaan. Nämä tuovat jotenkin luksista arkeen. Suosinkin tätä ensimmäistä nykyisin leivän sijaan ;)
Banaanikebakot
Tarvitaan yksi banaani, maapähkinävoita ja sokeritonta mysliä.
Halkaistaan banaani poikittain kahtia. Jos haluaa hieman hifistellä, voi puolikkaat tökätä jätskitikkuihin tai vastaaviin. Maapähkinävoita sivellään kauttaaltaan banaanien ympärille ja sitten banaanit pyöritellään vielä myslissä. Ihan megahyvä keksintö! Tästä saa myös proteiinia päivään, joka pitää nälän loitolla. Lisäksi suosittlen tähän mukaan tuon ylläolevan vesijuoman ;)
Mysleistä sen verran et suurin osa on sokeroituja ja raffinoituja.
Välttäkää näitä. Sokeroimattomiakin myslejä löytyy, jotka eivät tee väsyttävää sokeripiikkiä vaan niistä saa pelkästään terveellisiä ainesosia.
Paras tietty on tehdä mysli itse, jolloin varmasti tietää mitä siinä on.
Kotitekoisen myslin ohje täällä. Suosittelen ;)
Seuraava ohje voi kuulostaa ihan karmealta aamukiireeseen, mutta tämä on oikeasti todella nopea. Ainakin viikonloppuna kannattaa ihmeessä testata. Käy melkein proteiiniruoasta. Nämä ovat paleopannukakkuja. Paleo-ruoasta löytyy paljon tietoa netistä. Itse en ikinä söisi pelkästään paleo-tyyliin, mutta ajoittain toki, sillä ohjeet ovat pääosin terveellisiä. Näihin pannukakkuihin tarvitaan vain kaksi ainesosaa!
Nopeat paleo-pannukakut
1 banaani
2 munaa
Hienonna aineet sekaisin blenderissä ja paista teflon pannulla pieniä pannukakkuja. Pannulle voi suihkuttaa hieman leivontasprayta.
Meillä lapsetkin ihastuivat näihin ikihyviksi. Ei tulisi enää mieleenkään tehdä sokeroituja lättyjä. Banaani tuo näihin paljon makeutta ja nämä tosiaan muistuttavat enemmän pannukakkuja kuin banaanimunakasta!
Proteiinipannukakkuihin minulla on paljon eri ohjeita mutta tämä kyl vie voiton nopeutensa ansiosta.
Aamupalojen valmistus löytyy myös videona.
Lisää aamupalavinkkejä todennäköisesti tulossa jatkossakin x)